Lähdekallion ystävät ry on itsenäinen vapaaehtoisuuteen perustuva kristillinen yhdistys, joka on perustettu vuonna 1972. Eri seurakuntien jäsenet toimivat yhdistyksessä yksityishenkilöinä. Kesäaikaan rajoittuva toimintakautemme tuo yhteen kristittyjä yli seurakuntarajojen. Monet ovat löytäneet Lähdekalliolta uuden suunnan elämään sekä uusia ystäviä. Lähdekallion järvimaiseman luonnonkauniissa ympäristössä voit levätä ja hiljentyä. Lähdekallion ystävät ry omistaa Lähdekallion leirikodin ja vastaa sen kunnossapidosta ja siellä järjestettävästä toiminnasta.
Lähdekallion ystävien toiminta perustuu kokonaan vapaaehtoiseen talkootyöhön, eikä kenellekään makseta palkkaa tai palkkiota. Kaikki varat kerätään kolehdeilla, saadaan lahjoituksilla sekä tarjoilusta saaduilla tuotoilla. Olet sydämellisesti tervetullut Lähdekallion ystävien toimintaan. Yhdistykseen jäseneksi voi liittyä
jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Yhdistyksen hallitus hyväksyy jäsenet hakemuksen perusteella. Jäsenet ovat joko vuosijäseniä tai ainaisjäseniä.
Jäsenmaksu on 20 euroa/vuosi, tai ainaisjäsen 250 euroa. Jäsenistöön pidetään yhteyttä omien kotisivujen ja jäsenkirjeiden välityksellä.
Tervetuloa Lähdekalliolle!
Lähdekallion ystävät ry.
y-tunnus: 0458093-8
Free Workshop
